Karateharrastukseni alkoi vuonna 2006, ja laji vei minut välittömästi mukanaan! Harjoituksiin mennessäni odotin aina innoissani ja jännittyneenä, mitä uutta ja mielenkiintoista sillä kertaa opitaan. Karate on siitä mahtava laji, että edistyneimmillekin harjoittelijoille löytyy aina uutta opittavaa. Sensei Gichin Funakoshi opetti: ”Älä ajattele, että voit oppia karatea vain dojolla.” Tämä pitää ainakin minun kohdallani paikkansa: uudet lajikehitykselliset oivallukset tapahtuvat yleensä dojon ulkopuolella arkisia asioita tehdessäni. Edelleen sensei Funakoshia lainaten: ”Löydä karate kaikesta, mitä ikinä teetkin”.
Harrastusvuosieni aikana olen vieraillut monen sensein leireillä ja harjoituksissa. Onkin hyvä muistaa, että jokaiselta valmentajalta voi oppia lisää ja saada uusia näkökulmia harjoitteluunsa. Mieleenpainuvin leirikokemus on ollut ensimmäinen karateleirini vuonna 2007, kun seuramme vieraili Risto Kiiskilän viikon kestäneellä intensiivileirillä Lohijärvellä. Muistan olleeni hyvin jännittynyt ennen leirille menoa: Kiiskilästä oli puhuttu niin voimakkaasti ja suurin sanoin. Luulin, että aina kun hän tulee vastaan, täytyy kumartaa! Nuorelle oranssivöiselle leirikokemus oli ikimuistoinen: suuria joukkoja mustavöisiä karatekoita, uusia tekniikoita ja ensimmäinen edistyneen tason kata – Meikyo. Sanotaan, että hypyllä Meikyo-katan lopussa on salainen merkitys: se ennustaa ihmettä. Luulen, että tämä ihme minun kohdallani oli se, että päätin – jonain päivänä minäkin osaan niin kuin nuo mustavöiset! Päättäväisyys ja ahkera harjoittelu, parhaimmillaan 6-7 kertaa viikossa, tuottivat tulosta. Suoritin 1.dan -arvon vuonna 2013 ja 2.dan -arvon vuonna 2015. Karateharjoitteluuni ovat vaikuttaneet mm. Paavo Rankinen (4.dan), Risto Kiiskilä (6.dan), Harri Hämäläinen (7.dan) sekä moninkertainen katan maailmanmestari Luca Valdesi (6.dan).
Saatuani vihreän vyön vuonna 2007 aloitin ohjaajana. Olin aluksi avustavissa tehtävissä, mutta pian huomasinkin jo ohjaavani harjoituksia yksin. Toimin seuran nuorisovastaavan tehtävissä vuodet 2012 – 2017, ja vuoden 2017 alussa siirryin päävalmentajan tehtäviin.