Kumite-harjoittelu

Kumite on otteluharjoittelumuoto, jossa harjoitellaan parin kanssa. Shotokan-karatessa on ennalta määrättyjä kumiteharjoittelun muotoja, joiden kautta opitaan ottelun peruselementit. Opetuksesta vastaavat seuran mustavöiset, jotka ovat harjoitelleet ottelemista enemmän tai vähemmän ”tosissaan”. Myös otteluvalmennuksessa edetään turvallisuus edellä eli kenenkään ei tarvitse pelätä loukkaantumista.

Seurassamme ei harrasteta varsinaista kilpakaratea. Harjoittelemme kuitenkin kilpailun omaisesti eli treenaamme pistareilla niin käsi- kuin jalkatekniikoita. Myös ottelutaktiset elementit kuuluvat harjoitteluumme. Valmentajat ovat koko ajan läsnä ja pitävät huolen siitä, että otteluparit ovat tasavertaiset ja noudattavat tarkasti annettuja ohjeita. Tekniikat ovat yleensä aina ennalta määrättyjä ja keskitymme liikeratojen hiomiseen, reaktionopeuden kasvattamiseen ja oikea-aikaiseen liikkumiseen. Otteluharjoittelussa kaksikin minuuttia kerrallaan on pitkä aika…