Mitä on Shotokan karate?

Oulun Shotokan Karate-do:n nimi pitää sisällään paljon. Harrastamme karatea (kara=tyhjä, te=käsi), ja Shotokan on maailman laajin karaten tyylisuunta. Shotokan-karate on luonteeltaan voimakasta ja suoralinjaista: torjunnat ovat vahvoja, asennot matalia ja käsi- ja jalkatekniikat tehokkaita. Ei siis ole ihme, että harrastajien lihaskunto nousee kohisten! Lisäksi karate parantaa tasapainoa ja liikkuvuutta, kehittää koordinaatiokykyä, voimaa ja nopeutta sekä kohentaa muistia ja keskittymiskykyä. Karate perustuu mielen ja kehon hallitsemiseen, joten se kehittää harrastajaa sekä fyysisesti että henkisesti. Vaikka karate on kamppailulaji, siinä pyritään ennen kaikkea itsensä voittamiseen.

Japaninkielinen sana ”do” tarkoittaa kirjaimellisesti tietä. Vanha itämainen viisaus sanoo:
”Pisinkin matka alkaa ensimmäisellä askeleella”. Tällä tiellä me karatekat olemme.

Karaten historia ulottuu pitkälle vuosisatojen taakse, kauas Kaukoitään. Shotokan-tyylisuunnan perustajana pidetään Okinawalta kotoisin olevaa Gichin Funakoshia, joka oli siviiliammatiltaan opettaja. Nuoruudessaan hän oli taistelulajien tunnettujen ja tunnustettujen opettajien oppilaana. Funakoshi sai vuonna 1917 kutsun saapua Japaniin esittelemään karatea, joka hyväksyttiin virallisesti budolajiksi 1920-luvun alussa. Näin tyylisuuntamme maailmanvalloitus saattoi alkaa. Karaten historiasta voi ammentaa lisätietoa internetistä esim. hakusanalla ”Shotokan”.

Karate on muuttunut vuosisadan saatossa paljon. Kovia tekniikoita on riisuttu lajista pois tai ne on piilotettu karaten katoihin niin tehokkaasti, että niiden löytäminen on miltei mahdotonta. Vai onko sittenkään…?

Lajin harrastamiseen kuuluvat:

  • venyttely ja lihaksia vahvistavat harjoitukset
  • perusseisonnat ja sujuva, lajinomainen liikkuminen
  • perustekniikat (Kihon): torjunnat, lyönnit, potkut
  • tekniikoiden yhdistelmät (Renraku-waza)
  • otteluharjoittelu (Kumite)
  • kata (liikesarjat)
  • kata bunkai (eli kata-tekniikoiden käytännön tekniikat)
  • vapaa harjoittelu: mm. lyönti- ja potkuharjoittelu pistehanskoilla ja potkutyynyillä
  • karaten historian oppiminen

Valmentajamme ovat pääsääntöisesti mustavöisiä lajin pitkäaikaisia harrastajia, joilla on myös muiden budo- tai kuntoilulajien taustaa. Seuran jäsenten ikäjakauma ulottuu noin kymmenestä vuodesta yli kuuteenkymmeneen vuoteen. Tämä jos mikä kertoo karaten soveltuvuudesta elämänmittaiseksi harrastukseksi. Ajatusta tukee myös se, että moni harrastuksen jo ”jättänyt” tulee takaisin dojolle, kun hänelle tarjotaan jokin uusi lähestymiskulma lajiin – juuri kuten me teemme.

Yhteisenä nimittäjänä kaikelle harjoittelullemme on täydellinen keskittyminen opetukseen ja oppimiseen. Dojolla eli harjoitussalilla noudatetaan ikivanhojen itämaisten perinteiden mukaisia käyttäytymissääntöjä mm. osoittamalla kunnioitusta opettajaa (sensei) ja muita harrastajia kohtaan. Harjoitusten alussa ja lopussa hiljennytään ja pariharjoittelussa tehdään kevyet kumarrukset. Käyttäytymissääntöjen omaksuminen tapahtuu nopeasti.

Yhteishenkemme on hyvä, ja vaikka turha pulina harjoituksissa ei ole suotavaa, uskaltaa siellä nauraakin – ihan ääneen. Vaihdamme kuulumisia myös harjoittelun ulkopuolella. Pidämme yhteyttä toisiimme, vaikka kaikki jäsenet eivät ehkä osaa somessa seikkaillakaan…